torstaina, maaliskuuta 14, 2019

Hetkellinen läpimurto


Viides studiotestikerta. Tarkoitus oli alunperin kuvata kolmea hevosta, mutta lopulta kuvattavia olikin kaksi. Aikataulujen kannalta huomattavasti mukavampaa. Viime kerroista viisastuneena jätin valot tällä kertaa kauemmas kohteista ja valaisusta tulikin heti huomattavasti helpompaa. Voidaan jopa sanoa, että tällä kerralla sain ensimmäisen studiotyyppisen kuvan, josta oikeasti pidin (kuva yllä, postauksen ensimmäisenä kuvana). Ensimmäistä kertaa kiiltoa tuli sopivasti, ja valoakin siten että jälkikäsittelyssä kuva oli helppo säätää kohdilleen. Pointsit myös tuolle mallille, nuori hevonen ja niin järkevän uteliaasti oli kiinnostunut mun härpäkkeistä! Ei paljoa välähdykset häirinneet.

Toinen illan kohteista oli kimo poniruuna, sopivan rauhallinen vähän pidempäänkin virittelyyn. Olen nyt näiden muutaman kerran perusteella todennut, että kimot ovat tässä hommassa itseasiassa yllättävän vaikeita. Niihin toki osuu valo paremmin, tai toisin sanoen ne näkyvät helpommin tummasta taustasta, mutta kimon karva ei kiillä samalla lailla kuin muiden. Kimo jää yllättävänkin mattapintaiseksi, joka antaa kuvalle ihan erilaisen sävyn.









Koitin illan aikana uudestaan tuota kurkkauskuvaa, ihan en vielä hoksaa miten valot pitäisi sijoitella saadakseni haluamani lopputuloksen. Hiukan tuurilla kuitenkin rautiaasta tuli aika hauskanen kuva johon hengityshuurut tuovat oman lisänsä. Jotenkin tuonne sivuun valo on tuotava, mutta millainen kulma olisi paras ja kuinka paljon haluan avata varjoja sitten tuolta kameran suunnasta.. Siinä vielä pohdittavaa. Voisin myös koittaa kertaalleen suunnata valoa enemmän kameran suunnasta kuin sivusta, voisi tulla hyvin erilainen lopputulos.



0

torstaina, helmikuuta 14, 2019

Nuorten hevosten kuvaaminen



Aina välillä kameran eteen eksyy lunkien ponien lisäksi nuoriakin hevosia. Nuorten hevosten kuvaaminen on siitä jännittävä laji, että ikinä ei oikein voi tietää mikä lopullinen kuvasaldo tulee olemaan. Kun valmistaudun nuoren kuvaamiseen, varaudun jo etukäteen mielettömällä määrällä malttia, pitkäjänteisyyttä, aikaa, hyviä hermoja sekä varasuunnitelmia. Yleensä nimittäin nuorten kuvaaminen ei mene ihan niin suunnitellusti, kuin vanhan konkarin kanssa.

Miksi sitten näin? Kokemuksesta voin sanoa, että ensinnäkään kaikkia nuoria ei kannata edes yrittää seisottaa liian kauaa samassa paikassa (toisille se maximi aika on jotain 5 sekunnin luokkaa, toisille 30 minuutin...), toiseksi koulutuksen ollessa vielä kesken saattaa jokin hyvinkin perusasia kestää kauemmin kuin normaalisti, tai jokin asia ei onnistukkaan kuvaamiselle otollisella tavalla juuri sinä päivänä. Toki on niitäkin nuoria, jotka jo pienestä jaksavat seisoskella paikoillaan ja ovat kuvaamisen kannalta erittäinkin helppoja, mutta välillä vastassa on muutakin. Eikä kyse ole siitä, että hevosta ei olisi koulutettu, nuo nuoret kun reagoivat ympärillä tapahtuviin asioihin hieman herkemmin kuin vanhemmat jo kaikkeen tottuneet konkarit. Kun asioita vasta opetellaan, ei voi olettaa kaiken olevan hevoselle ihan selviöjuttuja.

Tästä esimerkkinä eräskin kuvaus, jossa olimme suunitelleet ottavamme ensin muutaman ratsastuskuvan pellolla nuoren kanssa ja sitten sen jälkeen pari pää ja kokokuvaa. Homma kuitenkin kääntyi päälaelleen, sillä vaikka nuori oli edeltävänä päivänä ollut kuin unelma, otti hän hieman kierroksia läheisestä traktorista, eikä ratsastus olisi ottanut onnistuakseen. Päätimme siis muuttaa suunnitelmaa tilanteen rauhoittamiseksi: nuori käteen ja metsään rämpimään sopivalle potrettikuvauspaikalle. Hieman rauhoittumista, seisomista, poseeraamista ja sitten vasta takaisin ratsastuksen pariin.

Potrettien jälkeen nuori satulaan ja selkäännousua hoitelemaan. Koska tällä kertaa selkään nousu oli nuoren mielestä kovin jännittävää, siedäteltiin ja harjoiteltiin hommaa jonkinkin aikaa, kunnes lopulta selkään voitiin nousta hyvällä fiiliksellä ja rennosti. Tämän jälkeen vasta päästiin varsinaisesti kuvaamaan.

Jos vertaa normaalia kuvauskertaa, jossa on lyhyt ratsastus ja potrettikuvaus, on se helposti alta tunnin juttu jos kuvauspaikat eivät ole kovin kaukana toisistaan. Kun mukaan tarvitaan kuitenkin malttia eikä koulutuksen takia tietyissä jutuissa voi hätäillä, niin nuoren kanssa tähän saatiin kulumaan n. 1,5h aikaa. Tässä nuorta ei prässätty, vaan mentiin hevosen tahdissa, jotta mikään ei menisi takapakkia ihan vain kuvaamisen takia.





0

maanantaina, helmikuuta 11, 2019

Talven ensimmäiset kunnolliset lumijuoksut!


Ennen kuin palataan takaisin studiokuviin, niin siirrytään hetkeksi ulkoilmakuvaukseen. Tänä vuonna on ollut aivan huimat kelit ja hanget täällä lounaisessakin Suomessa. Näin helmikuussa nyt jopa harmitaa, että olen päässyt hyödyntämään tuota upeaa keliä niin vähän. Työssäkäyvän ongelmia: ole aina valoisaan aikaan työpaikalla, kuvaa ulkona vain ja ainoastaan viikonloppuisin. Kun siihen päälle itse vielä heppailee lauantaisin jäävät sunnuntait oikeastaan ainoiksi järkeviksi kuvauspäiviksi. Siinä onkin sitten tuurista kiinni miten kuten säät tuohon yhteen päivään osuvat. Itse pidän vielä peukkuja pystyssä, josko saisin helmi/maaliskuussa vielä jotain talvityyppistä kuvaa otettua, mutta sen jälkeen täytyy winter wonderland kuvat kai jo unohtaa ja alkaa suunnittelemaan kevättä.

Mutta, jottei nyt ihan jäjettömästi jää harmittamaan, niin ainaki yhdet kunnolliset lumilaukkakuvat saatiin ikuistettua tammikuussa. Kameran vanhemmasta pienoisesta tapaturmastakin huolimatta (tästä kerron myöhemmin erikseen) saatiin aikaiseksi muutamia oikeinkin mukavia ruutuja. Ja mikä parasta, aamu oli kuvauksen kannalta vallan ihana, lunta sopivasti, sekä kuvattavia kaksinkin kappalein, eikä jälkityöstöäkään tarvittu hirmuisia määriä! Silti kyllä olisin toivonut saavani enemmän tämän tyyppisiä kuvia talvelta.

Osa kuvista on kuvattu vapaana juosten, osa liinan päässä. Vapaana kuvatessa joka kerta korostuu niin omistajan kuin kuvaajankin hevosten tuntemus. Kuvaamista auttaa suuresti jos kykenee hiemankin ennustamaan, miten hevonen tulee tilassaa juoksemaan. Näistäkin kahdesta arvattiin heti jonkin juoksupätkän sijoittuvan aidatun alueen pitkälle sivulle, ja lopulta molemmat juoksivatkin tuota samaa linjaa jatkuvasti eestaas, eivät niinkään ympyrää. Hyvin usein hevoset myös pyrkivät juoksemaan portille, jos vain tietävät sen sijainnin. Tämä auttaa minua miettimään asennoitumista suhteessa hevoseen.

Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin mitä hallitumpi hevosen tila ja juoksusuunta on, sitä parempia kuvia siitä saa. Osalle tuleekin yleensä yllätyksenä, kun ilmoitan naruriimulla juoksutuksesta tulevan parempia kuvia kuin vapaasta laidunlaukasta. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että laitumella vapaasti neliä rymytessään hevoset juoksevat pitkinä ja matalina. Pitkä ja matala juoksutyyli näyttää kuvissa harvemmin hyvältä. Kun vauhti taas on enemmän ihmisen hallitsema, on hevonen yleensä kootumpi ja tasapainoisempi, mikä näkyy kuvassa saman tien. Myös enemmän voimaa kuin vauhtia keräävä riehuminen on yleensä kuvassa näyttävämpää.










0

lauantaina, helmikuuta 09, 2019

Koirakuvauksia


Harvemmin esittelen muita kuin heppakuvia, mutta nyt pläjäytän muutamat koirakuvat julki. Vaikka pääasiassa kuvaankin noita kaviokkaita nelijalkaisia, niin silloin tällöin eksyy jokunen koirakin kameran eteen. Niiden kanssa en toki ole vielä kovin kokenut, eli onnistuminen vaihtuu laidasta laitaan. 

Tällä kertaa homma oli aika simppeli, jokaisesta kuvatusta koirasta tarvittiin yksi ok kuva tummalla taustalla käyttöön. Minä tekemään työtä käskettyä, sohlasin lamppujen kanssa (onneksi meillä oli aikaa), koirat olivat kovin vilkkaita ja homma meni muutenkin hiukan nauruksi, mutta sain kuin sainkin muutaman ihan kelvollisen kuvan. Eivät nämä niitä kauniita upeita pehmeitä koirien studiokuvia ole mitä ammattilaisilla näkyy, mutta hyvä alku itselle. Hiemane ehkä enemmän tilaa olisin kaivannut itselleni, mutta nyt mentiin ahtaammassa. Ja sen voin todella todeta että pikkusalamat riittävät pienempien eläinten kuvaamiseen paremmin kuin hyvin!



0

torstaina, helmikuuta 07, 2019

Sä viet ne liian lähelle!


Jatketaan jälleen studiokuvien parissa. Tammikuun alussa en paljoa muuta kuvannutkaa, sillä miten voin oppia käyttämään laitteitani jos en systemaattisesti niillä kuvaa. Toki nyt on tätä kirjoittaessa mennyt jo useampi viikko ilman studiokuvien ottamista, mutta tämä johtuu pääasiassa siitä, että odottelen kuvausriimujen saapumista (näistäkin lisää myöhemmin). Kun ne saapuvat niin suunnittelen ottavani uuden treenijakson noiden valojen kanssa.

Neljännellä kerralla minun oli tarkoitus ottaa muttama kiva kuva perusvalolla. Eli lähteä taas hakemaan sitä suuntaa, miten saan hevosen valaistua parhaiten niin, että se pomppaa esiin tummasta taustastaan. Lisäksi halusin koittaa kuvata "kurkkauskuvan takaapäin". Tämän harjoittelu minun on aloitettava nyt jo, sillä mielessäni on tietyn tyyppinen kuva arabialaisten hevosten kanssa, ja haluaisin kyetä tämän kuvan joskus toteuttamaan. Kurkkauskuvassa nimittäin valon ei tarkoitus ole olla ihan vain pelkkä flättä tasavalo, vaan tarkoitus olisi jossain vaiheessa saada siinä toistumaan myös varjot mielenkiintoisella tavalla. Tähän on vielä pitkä matka, mutta jos lähdetään tästä flättävalosta ja siitä sitten jalostetaan pikkuhiljaa eteenpäin.

Tuossa oli siis avattuna kerran tarkoitus. Todellisuus on kuitenkin jännä, sillä se mitä oikeasti opin oli jotain ihan muuta. Olen nimittäin kokoajan tuonut hevoset liian eteen suhteutettuna valojen suuntaan! Ei ihme että saan aikaiseksi hieman omituisen vahvoja varjoja paikkoihin mihin en niitä haluaisi. Eikä ihme, että tuntuu ettei valoissa tehot riitä kun ne suuntautuvat kokoajan hevosesta ohitse! Haha kun itsensä voi tuntea tyhmäksi. Eikä tämä oivallus muuten näy vielä näissä PRE-tamman kuvissa, vaan se näkyi vasta seuraavana kuvatun suokin kuvissa. Tämä suokki nimittäin ei malttanut seistä, joten ratsastaja kävelytti sitä valojen läpi. Tästä syystä tulin sijoittaneeksi kuvan kohtaan, jossa suokki oli itseasiassa taaempana suhteutettuna valoihin kuin kuvissa näkyvä tamma, minkä johdosta siihen osui enemmän valoa. Vitsit kun se on pienestä kiinni...

Tällä kertaa koitin myös yhden valon tuomista hieman hevosesta takaviistoon, josko olisin saanut siten hevosen ääriviivoja hieman eroteltua taustasta. Käytin valonlähteenä kuitenkin kolmesta salamasta heikointa (mistä ilmeisesti vielä patterit loppuivat kesken kaiken), joten lopulta sen salaman olo oli yhtä tyhjän kanssa. Ideana kuitenkin tuo takaa tuleva "hiusvalon" tyyppinen valo on ihan kokeilemisen arvoinen, eli sitä pitää hieman kehitellä ja ehkä testata uudelleenkin. Tarvitsisi vain saada se valo paljon ylemmäs mitä se nyt oli...





0