lauantaina, kesäkuuta 23, 2018

Voikukkapelloilla


Voikukkapellot, unohdettu ja hylätty kuvauksen kohde. Usein voikukkaa tulee ajateltuna vain keltaisena rikkakasvina. Harvalle kotipihalle tuo on tervetullut asukki. Itse löysin voikukan  kuitenkin kuvausmielessä vasta pari vuotta sitten, kun kuvasin sattumalta nuorta vuotiasta pellossa mikä oli täynnä voikukkia. Tuolloin totesin, että itseasiassa se keltainen kukkanen näyttää aika upealle kun sitä kasvaa laajana merenä pitkin heinikkoa. Siispä ei tarvinnut kauaa miettiä missä kuvataan kun saavuin tämän keltaisen tamman talliin. Tilan omistajalta lupa matkaan ja vielä koskemattomille laidunmaille kuvaamaan.

Kuvaan yllättävän harvoin varsinaisia "laidunnuskuvia". Nyt kuitenkin voikukkien keskellä seisoskelu omaan silmääni huusi rauhallisia kuvia, joten päädyttiin kuvaamaan "laiduntavaa" hevosta, korostaen ihanaa kesäpäivän lämpöä ja rauhaa. Samalla halusin jotenkin saada nuo voikukat siellä taustalla vielä suurempaan huomioon kuin ympäriinsä kaahottavan hevosen kanssa olisi ollut mahdollista. Jotenkin tuon tamman olemukseen vain sopi tuo laidunnusfiilis niin äärettömän hyvin.





Koska hevonen oli rauhallinen ja yllättävän kärsivällinen päätin samalla kertaa harjoitella toisenkin laista kuvaamista. Viime kuukausien kuvauksissa olen pyrkinyt miettimään myös kuvan "kolmiulotteisuutta" poseerauskuvia otettaessa. Tamman tallitiellä kasvoi kauniita koivuja, joten päätin yrittää miten niiden kanssa onnistuisi osan lehtien saaminen hevosen eteen ja osan taakse. No eihän siitä oikeasti mitään tullut, koivut eivät olleet ollenkaan tarpeeksi runsaita tai roikkuvia, mutta yritys oli hyvä ja idea oikeaan suuntaan. Samalla visitoitiin nopeasti myös omenapuun katveessa.



1

torstaina, kesäkuuta 21, 2018

Koirakukkia ja kukkakoiria


Tituleeraan itseäni usein hevoskuvaajaksi, ja sitähän minä olenkin. Kuvaan pääasiassa yleensä ja suurimman osan ajasta hevosia. Hevosia kilpailuissa, hevosia kotona, hevosia laitumella, hevosten potretteja, ylipäätään hevosia. Kuitenkin aina välillä, siitä sattuneesta syystä, että tuttuni omistavat koiria päätyy jokunen koirakin aina satunnaisesti kamerani eteen. Onneksi odotukset onnistumiselle tällöin ole ihan yhtä kovat, siis omassa päässäni. Kun jotain on tehnyt vähemmän, pystyy sitä kummalla tavalla antamaan itselleen enemmän virheitä anteeksi.

Koiria kuvatessa tuleekin haastettua itseään kivasti ihan eri tavoin. Kaikki täytyy ajatella niin paljon pienemmin. Se paikka, mikä on hyvä hevosella, ei millään ole hyvä sen hevosen kavion kokoiselle koiralle, kun taas koiran kanssa pystyy hyöydyntämään pusikkoja mitä ei hevosen kanssa ikinä tulisi ajatelleeksikaan.








0

tiistaina, kesäkuuta 19, 2018

28 vuotta elinvoimaa


Olen muutamia kertoja elämässäni ottanut hevosita niiden ikäänkuin "viimeisiä kuvia". Koen sen äärettömän suurena kunniana ja samalla myös pienenä stressin aiheena. Tilanne jossa täytyy onnistua kerralla, luonnollisesti toista yritystä ei tule eikä ole kuulumassa. Kyllähän minä sen ymmärrän, että sen verran kokemusta on tullut keryteltyä, ettei niitä kuvia nyt ihan helposti täysin mene sössimään. Lisäksi omistajan on todella pitänyt pitää siitä jäljestä jota valokuvauksen parissa teen, jos hän kerran minua paikalle pyytää.

Sain toukokuun kuvauspäivien yhteydessä juuri tällaisen yhteydenoton. Kuvauspäiville suunnitellut ajat olivat jo täynnä, mutta omistaja lähestyi viesteillä vielä erikseen sillä vanhus oltaisiin päästämässä vihreämmille niityille muutaman viikon sisään. Olin suunnitellut, että ehtisin siinä illassa vielä hyvin kotiin ja hieman hengähtämään, mutta tällaisessa tilanteessa hengähtämiset saivat jäädä sikseen. Koska seuraavilla viikoilla ei ollut tarjota mitään järkevää kuvausaikaa, päätin exrempore kysyä millainen aiktaulu omistajalla olisi jos tulisin samana päivänä parin tunnin päästä kuvaamaan vanhuksen. Aika sopi ja homma oli sillä selvä, suuntaisimme illan viimeisiin valonhetkiin.

Yleensä en muuta enää yhtäkkiä suunniteltuja aikataulua, varsinkaan jos kuvattu on jo koko päivä, mutta tämän kaltaiset tilanteet lasken aina välillä "hätätapauksiksi", mitkä hoidetaan jos suinkin vain pystytään. Paikalle saapuessani minua vastassa oli vallan ihana 28-vuotias, mutta äärettömän energinne vanhushevonen. Enkä kyllä tullut paikalle turhaan, noista kuvista taisi tulla koko päivän parhaita. Käsittelin ne sävyiltään hieman lämpimämmiksi kuin normaalisti korostaakseni illan lämmintä valoa, sekä lämpimämmät sävyt tuntuivat tilanteeseen sopivilta.

Nyt tiedän hevosen olevan jo edesmennyt, mutta samalla tuntui hienolta kuulla kuinka iloinen omistaja oli saadessaan tuon illan kuvat itselleen.
Arvokkaita muistoja hienosta hevosesta.





1

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2018

Voihan väriprofiilit sentään!


Tuskaa tuskaa tuskaa. Tekniikka on ihanaa niin kauan kun se toimii ja sitä ymmärtää, mutta se tunne kun jompikumpi edellämainituista ominaisuuksista alkaa ontumaan niin siitähän riemu sitten repeää. Ja niin kävi näiden kuvien kanssa.

Tein järjettömän määrän hommia, käsittelin kuvia varmaan kolmisen tuntia (okei en katsonut kelloa tai laskenut, mutta aikaa kului silti aika paljon). Poistelin naruriimua, sääsin värejä, valoja, hieman taustaakin jossain. Aina saatuani yhden kuvan valmiiksi tallensin lopputuotoksen vanhaan tuttuun tyyliin ulos photarista. Kun sitten menin hakemaan kuvia pienennystä varten (fb, blogi, kuvagalleria käyttöön) tapahtui jotain kummaa... Kuvan väriprofiilit eivät olleet tallentuneet. Taisiis photari ei ollut tallentanut kuvalle ollenkaan väriprofiilia, vaan ilmoitti profiilin vain olevan "kalibroimaton", mistä syystä kuvien väreistä tuli aivan JÄRKYTTÄVIÄ. Harmaan vihreää suttua. Sitä paniikin määrää.

Onneksi tutuissa on sen luokan tietokonevelhoja, minkä kanssa käytiin hieman asetuksia läpi ja tilanne saatiin hallintaan. Uskomattominta on että mitään en ole mennyt muuttamaan, mutta jotain oli silti mennyt sekaisin. Jotenkin ihmeen kautta sain kuitenkin käytyä kuvat uudelleen läpi siten, että sain värit jälleen hallintaan ilman totaalista uusiokäsittelyä. Kyllähän ne silti hieman poikkesivat alkuperäisistä, mutta eivät onneksi niin pahasti että se olisi omaa silmää enää häirinnyt.

Itse kuvauksesta sen verran, että näistä näkee niin hyvin sen mitä mahdollisuuksia kuvakulman vaihtaminen tuo tullessaan. Nämä kuvat on kuvattu samaa omenapuuta vasten kuin parin postauksen takaiset kuvat kimosta hevosesta. Kimo vain kuvattiin aamupäivällä ja tämä punainen kaunotar iltapäivällä, eli valon suunnan muutoksen myötä pääsin käyttämään eri reunaa omenapuusta. Ja toimihan tämä suunta huomattavasti paremmin...








0

lauantaina, kesäkuuta 16, 2018

Potretteja


Jännä asia, miten jokaisesta hevosesta tulee niin oman näköisiään kuvia. Kaksi edeltävän postauksen hevosta, sekä tämä vanha tamma on kuvattu samana päivänä peräkkäin samoissa paikoissa. Silti jokaisen hevosen kuvista tuli lopulta ihan erilaisia. Toki valo on kaikissa samanlaista. Ehkä sieltä siis alkaa pikkuhiljaa saada jokaisen hevosen ominaista ilmettäkin esiin. Toivon ettei tämä ole vain omaa harhakuvitelmaa.





2