tiistaina, marraskuuta 24, 2015

Välillä on vaikea päättää mitä haluaa

Aika ajoin tulee mietittyä tätä harrastuskuvaamista. Mielessä pyörii säännöllisin väliajoin kysymykset siitä, mitä haluan kuvata, millä lailla haluan kuvata, kuinka paljon haluaa kuvata, mihin en ole tyytyväinen ja milloin olen tyytyväinen. Viimeaikoina nämä sanat ovat jälleen pyörineet mielessä paljon. On oikeastaan kovin vaikea pukea kirjoitukseksi tai edes sanoiksi ajatuksia.

Sinänsä jos yksinkertaisesti ajatellaan niin vastaus siihen, mitä haluan kuvata, on helppo. Hevosia ainakin pääasiassa. Se nyt ei ole mikään yllätys itsessään. Enemmän mielessä on kuitenkin pyörinyt tuo ajatus siitä, miten haluan kuvata. Haluanko edelleen jatkaa vain klassisten kisakuvien ottamista, vai haluanko tehdä jotakin muuta. Tällä hetkellä tuo niin sanottu "muu kuvaaminen" kiinnostaa todella paljon, se tuo vaihtelua ja joskus jonkinnäköisiä wow-efektejä, se vaatii opettelua ja uuden sisäistämistä. Täällä blogissakin tämä uuden hakeminen on muutamaan otteeseen näkynyt kuvaprojektien muodossa, ja ne tuntuvatkin tuovan hommaan uutta mielekkyyttä. Tässä on kuitenkin kääntöpuolensa, kun on itselle muutaman kerran saanut fiiliksen siitä että "wow, miten mä tämmöisen osasinkaan ottaa, tää on ihan huima!), niin kerta kerran jälkeen se fiilis on yhä vaikeampi saada ulos, kokee kokoajan enemmän pettymyksiä kun kuva ei ollutkaan niin huima mitä mielessään ajatteli. Kuvan saaja voi olla aivan pähkinöinä kuvasta, aivan innosta soikeana, mutta itse saattaa silti takaraivossaan ajatella: "en ole ihan tyytyväinen, onhan se kiva, mutta mahtaisinko joskus saada lisättyä siihen jotakin".

Faktahan on että hyviä ja huiman hyviä kuvia on maailmassa paljon, samoin on lahjakkaita ja äärettömään hyviä kuvaajia. Luonnollisesti itseä kiinnostaa nämä kuvat ja niitä haluaa katsoa, joskus inspiroituakin niistä, mutta itsestäni tunnistan erään huonon piirteen muiden hyviä kuvia ihaillessani. Rupean paineistamaan itseäni, osittain positiivisessa mielessä, osittain negatiivisessa. Osittain rupean kokoajan enemmän ja enemmän hakemaan itselle sitä "wow-efektiä" omista kuvista, sitä onnistumisen tunnetta ja mietin myös miten voisin itse omilla resursseillani toteuttaa jotakin samantapaista. Toisaalta taas voisi jopa sanoa, että hieman turhaudun. Tulee todettua itselle, että turha yrittää, et sinä ikinä tuommoisia saa aikaiseksi pitäydy nyt ihan vaan peruskuvissa, kun et valokuvaamisesta ihan oikeasti mitään tiedä. Ja tämä on se oma ongelmani, se pieni perfektionisti sisälläni nostaa päätään ja haluaisi saada kuvat täydellisiksi niin omasta kuin muidenkin mielestä, ja aiheuttaa yhä useammin ongelmia motivaation kannalta. Onneksi halu kuvata on kuitenkin niin suuri, että se tuo mahdollisesti välillä häilyvää motivaatiota aina takaisin.


Loppujenlopuksi kaikki taitaa kuitenkin olla kiinni siitä, että uskaltaa koittaa ja uskaltaa epäonnistua. Kukaan ei ole seppä syntyessään, toisilla on enemmän silmää kuin toisilla, toisilla enemmän teknistä tietoa kuin toisilla mutta asioita voi opetella ja harjoitella. Aina ei voi onnistua täydellisesti, mutta yrittää voi. Joskus kun on mahdollisuus voisin osallistua oikean valokuvaajan kurssille. Ei sinänsä, ei noilta kursseilta valmiita valokuvaajia ulos tule, mutta ne saattavat avata uusia toimintamalleja tai uusia näkemyksiä, ehkä vähän lisää itsevarmuuttakin. Oppimisen tie on loputon, on jotenkin lohduttavaa ajatella aina voivansa oppia uutta, ikinä ei ole valmis.


14 kommenttia:

  1. Samaa pohdin usein piirtämisen suhteen. Kaikki hyvät on harjoitelleet tietysti paljon mutta piirtämisessä on paljon lahjakkuuttakin mukana mitä ei vaan saa jos sitä ei ole. :( miettii kannattaako piirtää ollenkaan kun katsoo mitä muut on tehny. Sitten mietin että onko väliä. Omaksi iloksi sitä taiteillaan ja kun joku tekee saman miljoona kertaa paremmin niin ei se multa ole pois. :) nää aatteet on varmasti kaikilla taidesuuntauksilla ihmisillä mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten taas kysymys, onko semmoista lahjakkuutta oikeasti olemassa niin merkitsevissä määrin kuin ajatellaan? Tätä asiaa on meillä ihan opettajankoulutuksessa pohdittu eräällä demolla. Kyllä sitä yleensä tosin palaa aina siihen ajatukseen, että lahjakkuudellakin on osuutta asiaan, jos ei muuten niin toisella saattaa olla hieman enemmän taipumusta estetiikkaan kuin toisella, ja jollain käsi-silmä koordinaatio pelaa paremmin kuin toisella.

      Jatketaan siis me molemmat harrastelua juuri sellaisina kuin ollaan, se on meidän vahvuus! Fakta kun on, että aina maailmassa on joku parempi, ainakin kun taiteesta puhutaan. Tyylejä on yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Jos kouluratsastus on arvostelu ja mielipidelaji, niin on kyllä nämä meidänkin harrastukset :)

      Poista
  2. Näin sivusta seuranneena olen itsekin pannut merkille, että suurin ongelmasi valokuvauksessa on tuo "en osaa mitään", vaikka todellisuudessa osaat vaikka mitä :) Muistan jo parinkymmenen vuoden takaa, kun toiset lapset irvailivat oman kehun haisemisesta, jos joku erehtyi sanomaan ääneen olevansa hyvä tai osaavansa jotain. Tällä mentaliteetilla ei pötkitä pitkälle, mutta toisaalta osaamisensa sanominen ääneen ei myöskään tee kenestäkään automaattisesti ylpeää tai itseriittoista tms. Toisella vain sattuu olemaan enemmän matikkapäätä ja toisella kielipäätä, mutta ei se ole sen kummempaa.

    Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, ja usein sanonnoissa on vinha perä: Mitä enemmän osaat tai tiedät, sitä enemmän huomaat löytyvän asioita, joita et vielä osaa tai tiedä ja jotka täytyy opetella. Se, että opeteltavaa on paljon, ei tee kenestäkään huonoa tai osaamatonta. Minäkin luulin jo ratsastuksen alkeiskurssin jälkeen osaavani kaiken ratsastuksesta, vaikka laukannostoissa tosin oli vähän ongelmia. Nyt viitisentoista vuotta myöhemmin tiedän olleeni tuolloin aloittelija taidoiltani, mutta myös tietoni ovat lisääntyneet valtavasti vuosien myötä ja alkeiskurssin jälkeen en tiennyt, että ratsastus voisi olla muutakin kuin käyntiä, ravia ja laukkaa. Olipa kyse sitten valokuvauksesta tai jostain muusta, opeteltavaa riittää koko loppuelämäksi, mutta se ei tee meistä huonoja tai osaamattomia, sillä jokainen osaa jotain. Ne onnistumiset, jolloin uskaltaa itsekin myöntää osanneensa, koukuttavat myös harjoittelemaan lisää ja tekevät asiasta mukavan :)

    Kyllä vain, jos ei uskalla epäonnistua, ei voi myöskään onnistua. Ja jos kaikki olisi aina niin helppoa ja tasaista, ei ehkä huomaisi, kuinka hyvin asiat välillä ovat. Loppujen lopuksi nämäkin kipuilut osoittanevat, että kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin. Jatketaan harjoituksia hyvillä mielin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, toisaalta "en osaa" asenne antaa minulle henkisesti enemmän liikkumavaraa omissa ideoissani. Kun ei ajattelekkaan, että pitäisi osata teknisesti ja luovasti kaikki huiman hyvin, uskaltaa myös kokeilla ja rikkoa omia rajojaan enemmän. Välillä se "en osaa" taitaa kuitenkin tulla turhan kärkkäästi ja negatiivisesti, myönnettäköön :D

      Tieto lisää tuskaa, siinä harvinaisen osuvan sananparsi, mikä pätee turhankin moneen asiaan. Toisaalta, mitä enemmän tietää, sitä enemmän uuden oppiminen kiinnostaa ja motivoi. On omalla tavallaan hienoa palata aina välillä vanhoihin kuviin, katsoa millaisia on ottanut, palata sitten takaisin kuukauden takaisiin ja todeta: "hei mä olen ehkä oppinut tässä välissä jotain". Välillä myös aika tuntuu kultaavan muistot, yleensä kun katsoo juuri otettuja kuvia ei mikään meinaa miellyttää silmää. Kun niitä samoja kuvia taas katsoo vuoden päästä tulee ajatelleeksi: "miten en tuolloin tajunnut että tämä ja tuo kuva ovat noinkin onnistuneita". Joskus onkin tullut mieleen ettei kuvia saisi katsoa samantien ollenkaan, palaa käsittelemään niitä vasta puolen vuoden päästä niin yhtäkkiä onkin paljon enemmän kivoja kuvia taskussa :D

      Tiedä sitten mistä loppujenlopuksi epävarmuus tulee. Onko se kritiikin pelkoa tai loukatuksi tulemisen pelkoa? Sitä on hankala tunnistaa, omat kuvat tulee kuitenkin usein otettua aika henkilökohtaisesti, välillä ehkä vähän turhankin henkilökohtaisesti.

      Poista
  3. Olet kyllä mielettömän lahjakas valokuvaaja, pidä kuvaamisesta kiinni. Sun kuvat ovat parhaimmillaan ihan henkeäsalpaavan hienoja, niin tilannekuvia kuin muitakin. Näiden tämän postauksen kuvan tyyliin muokattujen kuvien kohdalla oon itse vähän harmissani, kun näistä ei saa enää selvää. Ei tule samalla tavalla wow-efektiä, kuin sun monista muista kuvista tulee. Päinvastoin, harmittaa vaan tihrustaa kuvaa minuuttitolkulla ja todeta, että noooh ehkä sain selvää missä on pää ja missä häntä, mutta en ole varma, tai en saanut selvää kuvan tarkoituksesta kuitenkaan.

    Pääasia on kuitenkin se että teet ja kuvaat sillä tavalla, mistä itse tykkäät ja mistä nautit! Kaikilla on omat mielipiteet ja ajatukset, mutta haluan vaan sun tietävän, että oot oikeesti tosi lahjakas ja kehityksen näkee tästä blogista tosi selkeesti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi, arvostan sitä suuresti!
      Kuvaaminen on, ja tulee aina varmasti olemaan, itselleni eräänlainen henkireikä ja tapa tehdä jotakin luovaa. Joskus mennään metsään, toisinaan onnistutaan, mutta sen koittamisen riemu ei vielä ikinä ole hävinnyt ja antaa inspiraatiota keksiä seuraava asia tai harjoitella vanhaa.

      Itse olen sitä mieltä, että mielipiteet ovat nimenomaan rikkaus. Ilman niitä kaikki (kuvat mukaan lukien) olisivat kovin samanlaisia. Kun meitä on monenlaisia löytyy kaikille jotakin. Tämä postauksen kuvituskuvakin on yksi kokeilu, ensimmäinen ja tähän mennessä ainoaa laatuaan tehty. Minulle henkilökohtaisesti on hyvin vaikea esitellä mitään, mistä en ole kovin varma, mutta kiitos tämän sinun kirjoituksesi tyyppisten kommenttien, se on toivottavasti jatkossa helpompaa. Välillä maailma tuntuu olevan niin raadollinen, että on mukava kuulla jonkun sanovan ettei pidä jostain, kuitenkin siten ettei minulle tekijänä tule haukuttu tai täysin epäonnistunut olo. Harvinaista herkkua!

      Poista
  4. Mä en ajattele kuviasi valokuvina vaan enemmän muokattuina kuvina ja siinä missä joku haluaa kuviensa olevan mahdollisimman valmiita jo kameralla sinun tavaramerkki taitaa olla tuo kuvien muokkailu. Kaikenlaisille kuvaajille on tarve, olet hyvä muokkailussa, iloitse siitä. Myönnettävä tosin on että en ymmärrä tämän postauksen kuvaa, valokuva ilman valoa on katsojallekin vaikea laji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On omalla tavallaan myös vaikea laskea itseään tavallisen kuvaajan tai muokkaavan kuvaajan lahkoon, se kai riippuu ihan luokittelevasta henkilöstä ja siitä minkä käsittää muokkauksena. Toki nuo suuremmat kuvanmuokkausjutut erottaa, ja niitä on varsinkin viimeisissä postauksissa ollut paljon, mutta esimerkiksi itse en laske sitä erityiseksi muokkaamiseksi kun normaaleista kuvista ja kisakuvista säädän hieman valotusta, kontrastia tai värikylläisyyttä. Tämä osittain myös siksi, että kuvaan kuvani nykyään raw-muodossa, joka on täysin käsittelemätön kuvamuoto. Jpeg on aina kamerasta tullessan jo käsitelty, siihen on kamera ikäänkuin lyönyt käsittelyt joiden kamera "ajattelee" olevan oikeat kuvaan ja saavan sen näyttämään todellisuutta vastaavalta. Raw-kuvia kuvatessa kuvaajan täytyy tehdä tämä ns. pimiötyöskentelyä vastaava työskentely itse. Eli periaatteessa kun kuvaan ruolla raw-muodolla, voin kyllä kuvata kuvan mahdollisimman hyväksi valotukseltaan, mutta se ei silti ole millään vielä täysin valmis kuva vaan väkisinkin vaatii jälkikäsittelyn ollakeen valmis. Tästä aiheesta voisikin saada hyvän postausidean! :)

      Poista
  5. Fiilaan täysin! Oon itse ihan todella todella itsekriittinen sekä valokuvauksen, että kaiken muunkin suhteen mitä teen. Lisäksi oon melkoinen perfektionisti; mikään ei oo tarpeeksi hyvä ja aina janoaa vaan enemmän ja enemmän. Eniten turhauttaa kun muut kehuu ja itse et näe onnistunees yhtään..

    Välillä tuntuu että tää itsekriittisyys on este onnistumiselle. Ja niin varmasti onkin. Mun valmentaja on sata kertaa sanonu et aina ei tarvii onnistuu 100% et joskus 20% riittää. Ja että ei saa ajatella liikaa. Mutta en osaa olla ajattelematta. Ja 20% ei riitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttuja tunteita! Tässä on siis meille molemmille opettelun paikka, ensivuoden tavoitteille lisäystä. :)

      Poista
  6. Sanoppa muuta. Kuvausmotivaatio on usein nollassa, ja varsinkin nyt kun on ollut puhetta kuvien luvatta kopioinnista, ja se vaan muuttuu törkeämmäksi koko ajan. Itsehän tein sen ratkaisun, että kuvaan vielä kilpailuita, mutta kuvia ei tule nettiin kuin muutama. En halua tarjota kuviani luvatta kopioijille.

    Jos hevoskuvista käytettäisiin englanninkielistä termiä 'editorial', voisi sinut laittaa kuviesi kera siihen joukkoon. Muotimaailmassahan se pätee nimenomaan reilusti manipuloituihin kuviin, joissa on saatettu vaihtaa kaikki paitsi malli (taustat, värimaailmat ym). Hevospuolella, etenkin Suomessa, tätä käsitettä ei kuitenkaan tunneta. Suomessa hevosvalokuvaajat tuntuvat kuuluvan pääasiassa dokumentoiviin kuvaajiin eli pyritään tallentamaan se kuvaushetki sellaisenaan, ilman että kuvaa tarvitsisi käsitellä saati manipuloida sen kummemmin. Itse olen yrittänyt päästä pois tästä muotista, ja käsitellä kuviani hieman enemmän, mutta silti pitää ne suhteellisen luomuna.

    Ja ehkä tuo manipulointi-termi tuo paremmin ilmi sen, mitä sinunkin kuvasi pitävät sisällään. Käsittelyn voisi mieltää juuri perusjuttujen fiksailuksi, mitä nyt jokainen kuva vaatii, etenkin RAW-kuvat. Manipulointi taas vie käsittelyn uudelle tasolle ja sinun kuvasi ovat hyvä esimerkki tästä!

    Hevosvalokuvaus Suomessa ei ole helppoa. Kyräillään, ollaan kateellisia ja katkeria ja itse pitäisi aina olla parempi kuin muut, etenkin jos kuviaan haluaa myydä. Pitäisi tehdä samalla tavalla kuin muut. Jos et tee, joudut paskanpuhumisen kohteeksi. Todellisuudessa muut ovat kateellisia ja pelkäävät sitä, että itse jäävät taustalle. Koita siinä sitten toteuttaa omia visioita ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Vaikka niinhän sen oikeasti pitäisi mennä. Niin kauan kuin tätä vain harrastaa eikä tee täysipäiväisenä työnä, pitäisi saada tehdä juuri niinkuin haluaa, välittämättä muista. :) Eli tee sinäkin just niinkuin haluat, :)

    ps. Tsekkaa Muut viestit-kansio FB:ssä, käyn laittamassa sulle viestiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ollut nyt koulun takia oikein aikaa perehtyä noihin luvattomien kuvien asioihin, mutta mitä vierestä olen seurannut niin yllättävän paljon sitä kopiointia on. Sen onkin huomannut, että monia se on alkanut syömään, jonka kautta monet kuvaajat hiljenevät eivätkä kierrä ihan yhtä paljon.

      Minä taidan aika paljon julkaista nimenomaan noita muokattuja? Nimittäin aika tavallista dokumentoivaakin kuvaamista löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Välillä olen miettinyt mistä tämä muokattujen julkaisuinto tulee, mutta ehkä se vaan kumpuaa siitä kiinnostuksesta sen tyyppistä kuvaamista ja kuvia kohtaan. Että olisi kiva joskus opetella kuvaamaan fine art horse photography kategoriaan kuuluvia otoksia! Ehkä tämä "editorial" tyyli viittaakin sitten siihen suuntaan mihin ollaan menossa.

      Kiitos kommentista, erittäin kattava! tiedä sitten mikä tässä hevoskuvamaailmassa on todellisuus, mutta tuleepahan ainakin muistetuksi sitten väärin tekijänä, tietääpähän tehneensä jotakin ja omalla tyylillään :D ja tyylilleni uskollisena aijon pysyä jatkossakin! Jos en kuvaa kuin minä, niin miten sitten kuvaan.

      Kävin kurkkaamassa viestin!

      Poista
  7. Heippa! Osaisitko sanoa, että kumpi objektiivi olisi parempi: Tamron AF 70-300mm f/4-5.6 Di vai Canon EF 75-300mm? Kamerana toimii canon eos 1100d :) Kuvaan aika paljon kisoissa ja tykkään myös ottaa yhteiskuvia. Loppuun vielä vähän hassukin kysymys kun en vielä mikään ammattilainen ole, nimittäin vaikuttaako objektiivi siihen miten ''sumea'' tausta on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti ihan suoralta kädeltä osaa sanoa noiden eroista tai siitä kumpi on parempi, tamronin objektiiveja en ole ikinä omistanut. Näiden kahden linkin takana on noista kuitenkin käyttäjäkokemuksia, kannattaa käydä kurkkaamassa:
      http://www.objektiivi.info/objektiivi-info/tamron/af70-300mm-f-4-5-6-ld-1-2-macro/283
      http://www.objektiivi.info/objektiivi-info/canon/ef-75-300mm-f-4-5-6-iii/112

      Ja kyllä objektiivi vaikuttaa "sumeaan taustaan". Sumea tausta tehdään nimenomaan syväterävyyttä säätelemällä ja mitä suurempi on objektiivin aukko (pieni luku, esim 2.8) sitä matalampi on syväterävyysalue, jolloin tausta sumenee, ja samalla tuo suuri aukko tekee objektiivista myös valovoimaisemman. Mitä pienempää aukkoa käyttää (esim f10) niin sitä tarkemmaksi tulee myös tausta. Lisäksi siihen kuinka hyvältä tuo sumennus näyttää vaikuttaa objektiivin sisäiset tekniset seikat, mutta noista en kovinkaan paljon osaa kertoa :)

      Poista