maanantaina, joulukuuta 07, 2015

Luukku 7 - Miten opetella kuvaamaan hevosia ilman hevosia?



Onko moni muuten tullut ajatelleeksi hevoskuvaamisen opettelun ja treenaamisen vaikeutta tilanteessa, jossa kuvattavia hevosia ei noin vain ole tarjolla? Uskon tämän olevan arkipäivää monelle innokkaalle hevoskuvaajalle, joilla ei ole lähistöllä mallin mallia. Itse asiassa se on monesti ollut arkipäivää myös itselleni. Onnekseni ympärilleni on kertynyt jo joukko ihania ihmisiä, joiden hevosia saan käydä kuvailemassa harjoitusmielessä kun on aikaa ja aikataulut sopivat yhteen.

Kameran perustoimintoja, säätöjä ja valotusta pystyy toki treenaamaan muullakin kuvaamisella kuin hevoskuvaamisella, oikeastaan melkein täytyykin, ihan vain omaa osaamista laajentaakseenkin. Kuitenkin katson hevosten kuvaamiseen liittyväksi asioita, joita ei oikein voi harjoitella kuin vain hevosten kanssa. Juurikin esimerkiksi liikekuvista ollaan yleensä hyvin tarkkoja: mikä on hyvä hypyn vaihe? Entä jalkojen asento kouluratsastuksessa? Näyttääkö hevonen kulkevan oikeinpäin peräänannossa vai turpa ryntäisiin vedettynä? Korvien asento pääkuvissa? Silmät? Katse? Myös itse liikkuvan kohteen kuvaaminen on ajoittain haasteellista. 

Hevoskuvauksessa tuntuukin olevan niin paljon pieniä vivahteita, jotka pitäisi huomioida, että niiden kaikkien saaminen edes siedettäväksi on pitkä prosessi. Tämä ongelma taitaakin olla oikeastaan kaikessa kuvaamisessa. Toki aina voi katsella muiden hyvien kuvaajien kuvia, analysoida niitä ja miettiä miten itse tekisi vastaavan, mutta korvaako se käytännön tekemistä ja toteuttamista?

Kun ajattelen itseäni, voin sanoa harrastaneeni hevosten kuvaamista jo useamman vuoden, enkä edelleenkään aina saa ajoituksia oikein, en osaa rakentaa kuvaani täydelliseksi tai edes hyväksi. Olen kuitenkin saanut treenata ajoituksia esimerkiksi kisoissa useiden tuhansien ruutujen verran, joten en sanoisi sen käytännön harjoittelun olevan täysin turhaa. Käytännön harjoittelun tarpeen huomaan edelleen nykyäänkin ihan ajatellessani näyttelyiden kuvaamista. Tiedän kyllä periaatteessa kuinka näyttelyitä ja näyttelyissä olevia hevosia kuuluu kuvata, mutta osaanko toteuttaa kuvat? Yksinkertainen vastaus: en. Osaamattomuus johtuu ihan kokonaan kokemuksen ja harjoittelun puutteesta, näyttelyjä kun en ole oikeastaan ikinä kiertänyt.



Asian konkretisoimiseksi voisin verrata tilanteita, joissa toisella kuvaajalla on oma hevonen ja toisella ei. Luonnollisesti hänellä, jolla on oma hevonen, on malli helposti lähettyvillä. Toki se on aina se sama malli, mutta hyvä harjoituskappale kylläkin. Hevosen omistajan ei tarvitse välttämättä sopia kenenkään kanssa etukäteen erikseen päiviä, jolloin kuvataan (ellei hän sitten tarvitse hevosen pitelijää/apukättä mukaan) ja hän voi harjoitella hevosen kanssa yleensä juuri sellaista kuvaamista mille on sillä hetkellä tarvetta. Tästä kaikesta on apuna se, että on helppo hienona päivänä vain ottaa kamera mukaan ja kuvata, mikäli aikaa on. Sitten verrataan henkilöön joka ei hevosta omista. Mikäli hevoseton henkilö haluaa kuvata hevosia, täytyy hänen ensin löytää sopiva omistaja, tämän jälkeen sopia milloin tallille mennään ja mitä sopii kuvata, yleensä säävarauksella. Helposti hienot kuvauspäivät saattavatkin mennä ohitse ja sovituksi päiväksi saattaa esimerkiksi langeta sadetta. Joskus toki käy tuurikin, päivä on aivan mahtava ja edellytykset napakymppikuville ovat olemassa. Kun omaa ei ole, luonnollisesti kuvaamista tulee tehtyä huomattavasti harvemmin, ihan jo hevosten puutteesta, kaikki kun eivät tunne moniakaan hevosten omistajia.

Hevosettomuudesta ei kuitenkaan sovi katkeroitua, eihän sille mahda mitään eikä kaikilla ole edellytyksiä edes pitää omaa. Saatikka sitten halua tai aikaa ylläpitää omaa nelijalkaista, tällöin vain hyväksyy faktan siitä että kuvaamisen opettelu on vaikeampaa. Missään nimessä ei kenenkään pitäisi hankkia hevosta pelkkää kuvaamista varten, siinä nyt ei mitään järkeä enää ole. Lähellä olevat hevoset vain helpottavat niihin liittyviä harrastuksia. Sitäpaitsi nykymaailmassa aina ei kyse ole edes niinkään harjoittelusta, suomi on pullollaan hyviä hevosten kuvaajia. Erottuakseen joukosta täytyy siis tehdä jotakin erilailla, jotakin paremmin. Siinä vasta sitä pohdittavaa onkin.

Monelle innokkaalle kuvaajalle oljenkortena hevoskuvien maailmaan toimii kisakuvaaminen. Kisoissa pääsee treenaamaan edes yhtä hevoskuvauksen osa-alueista, joiden oppeja voi toivoa joskus hyödyntävänsä muussa hevoskuvaamisessa. Sieltä itsekkin aloitin, ja kokoajan toivon eteenpäin pääseväni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti