tiistai 16. toukokuuta 2017

Vuoden 2016 rantakuvia

4


31.7.2016

Muistaakseni en näitä kuvia ikinä julkaissut, joten eiköhän näin kesän kynnyksellä olisi viimein aika tuokin hoitaa. Varsinkin kun ollaan Marin kanssa (FB: Valokuvaus Mari Soiniitty) suunnittelemassa kyseiseen paikkaan uutta kuvaus reissua ja pyöräytettiin juuri mallihakukin tuohon keikkaan liittyen käyntiin. Tuon haun löytää facebookista sekä minun kuvasivujeni, että Marin kuvasivujen seinältä. Liitän hakutekstin myös tämän postauksen loppuun.

Helppohan tuo päivä ei ollut. Emme olleet kumpikaan ikinä olleet kyseisellä rannalla, joten emme osanneet suunnitella kummemmin kuvia etukäteen. Lisäksi kun pääsimme paikalle toteismme rannan olevan varsin voimakkaasti vastavalossa. Nyt tiedämme paremmin ja seuraavalla kerralla osataan suunnitella kuvattavat asiat ympäristön olosuihteita myötäillen. Tästä totaalisesta tietämättömyydestämme huolimatta onnistuimme silti molemmat saamaan aika kivoja kuvia. Ja hei vielä koko elämäni ensimmäiset merenrantakuvat hevosten kanssa. Näitä tahtoo todellakin lisää! Lisäksi viime vuonna kuvat olivat ainakin minun osaltani hieman "lättäniä". Tulevana kesänä koitan tehdä taas inan paremmin ja tuoda kuviin kolmiulotteisuutta mukaan. Ei nyt ihan surkeaa silti vuosi sitten kuvatuksi, vaikka yleensä hylkään vuoden takaiset kuvat jo heti kättelyssä huonoina.














Lopuksi vielä mallihakuteksti heinäkuulle Marin kirjoittamana:

Mallihaku heinäkuulle!
Olemme yhteistyössä Annikan (photoma.net) kanssa suunnittelemassa kuvauksia Yyterin rannalle ja etsimme hevosmalleja kuvattavaksi. Erityisesti haussa on erikoisen rotuiset/väriset hevoset ja ponit. Myös erilaisia temppuja osaavat hevoset, pari/lauma ja muuten erityisen näyttävän oloiset nelijalkaiset kuuluvat mielenkiintomme kohteisiin. Ja vaikka hevosesi ei nyt ihan yllä mainittuja kriteereitä täytä, niin kannattaa ilmoittautua mikäli mielenkiintoa kuvauksiin osallistumiseen löytyy. Valitsemme sitten ilmoittautuneista mielenkiintoisimmat.

Kuvauksen ajankohtana olisi joko 22-23.7 tai 29-30.7.2017. Kuvat tulevat kuvaajien portfolio ja some käyttöön, omistajat saavat molemmilta kuvaajilta parhaat otokset itselleen.


Meille voi ilmoittautua täällä facebookissa, tai sähköpostitse jommalle kummalle (mari.soiniitty@hotmail.com tai photoma@live.fi)


Koitamme valita kuvattavat juhannukseen mennessä.

4 kommenttia:

  1. Vau nää on upeita! Toi taivas on jotenkin erityisen kiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvet tekee taivaasta aina mielenkiintoisen. Pilvetön taivas on tylsä taivas :)

      Poista
  2. Niin upeita kuvia! Voi kumpa olisi vähän lyhyempi matka niin meijän kuvaukselliset puoliveriset ilmoittautuisivat vapaaehtoisiksi kuvattaviksi :D

    VastaaPoista
  3. Vähänkö upeita kuvia! Oispa aika kiva päästä itsekkin kuvaamaan tollaselle rannalle, tai tuoda oma polle teidän kuvattavaksi! Matka on kuitenkin vähän turhan pitkä... :)

    VastaaPoista